maanantai 11. maaliskuuta 2013

Tuorepastaa ja tomaattia


Perheemme herrahenkilö teki viikonlopun sulostuttajaksi ricotta-pinjansiemen-basilika täytteisiä ravioleja. Ihanaa, ihanaa tuorepastaherkkua. Ravioleista tulee siistejä ja sieviä Italiasta ostetun muotin avulla. Pari tuntia hän tekee töitä ja sitten perhe tekee tekeleistä selvää vartissa...

Varsinaisten raviolien resepti jääköön hänen salaisuudekseen, voin paljastaa vain tomaattilisäkkeen reseptin, sekun on omaa käsialaani. Lisäkettä ei oikein voi nimittää pastakastikkeeksi, niin vähän siinä on varsinaista soossia. Nämä paistetut tomaatit maistuvat ihanalta melkein minkä tahansa pastan lisukkeena, myös keitetyn kuivapastan. Silloin voi pastan päälle vielä kiepauttaa vuohenjuustoa tai rucolaa tai pinjansiemeniä tai prosciuttoa tai mitä nyt jääkaapista löytyy. Lisäksi muutama tippa hyvää oliiviöljyä, vaaleaa balsamicoa sekä suolaa ja pippuria.

Tomaattilisäke pastalle


Huuhtele rasiallinen kirsikkatomaatteja, puolita ne. Laita paistinpannulle reilusti oliiviöljyä (2-4 rkl) ja puolitetut tomaatit. Anna paistua minuutin, pari.

Lisää päälle reilusti tummaa balsamicoa (2-4 rkl), sokeria, suolaa, mustapippuria sekä yksi valkosipulinkynsi (ehdottomasti puristettuna, ei pilkottuna). Anna pikku hetken saostua vähän.

Nyt on tärkeää maistaa, jotta maut ovat tasapainossa. Lisää mitä tahansa edellämainituista (tomaatteja lukuunottamatta), jotta saat maun kohdalleen.

Jos kodista löytyy tuoretta basilkaa, silppua joukkoon juuri ennen tarjoilua. Tässä tapauksessa tuoretta basilikaa ei voi korvata kuivatulla, silloin on parempi olla ilman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti