sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Makeat sitruunaneliöt


Hauskat sitruunaleivokset syntyvät helposti tällä Pirkan reseptillä.

Sitruunapalat


120 g voita
1,5 dl fariinisokeria
2,5 dl kaurahiutaleita
2dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Ota voi ajoissa huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita huoneenlämpöiseen voihin fariinisokeri. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, vehnäjauhot , leivinjauhe ja suola. Sekoita murumaiseksi taikinaksi.

Aseta lasagnevuokaan leivinpaperi. Laita vähän enemmän kuin puolet taikinasta vuokaan ja taputtele tasaiseksi.

Täyte:
1 prk kondensoitua, sokeroitua maitoa
0,75 dl sitruunanmehua
2,5 tl raastettua sitruunankuorta

Sekoita täytteen ainekset kulhossa ja kaada pohjataikinan päälle. Ripottele loput taikinamuruista sitruunatäytteen päälle.

Paista 175 asteessa 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita vuoka jääkaappiin viilentymään. Leikkaa tarjolle pieniksi paloiksi ja tarjoile viileänä.


perjantai 14. marraskuuta 2014

Maustekakku


Leivoin pimeää marraskuista iltaa ilahduttamaan oheisen maustekakun. Limellä maustettu juusto oli aivan erityistä herkkua kakun kanssa.

 

Maustekakku


2 dl maitoa
1 dl kermaa
2 dl tummaa sokeria (muscovado- tai fariinisokeria)
100 g voita
2 rkl tummaa siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
0,5 tl jauhettua inkivääriä
0,5 tl jauhettua pomeranssinkuorta
0,5 tl jauhettua neilikkaa
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Mittaa maito, kerma, sokeri, voi, siirappi sekä mausteet kattilaan. Lämmitä seosta niin kauan, että voi ja sokeri sulaa - älä keitä.

Kaada seos kulhoon ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Lisää munat ja sekoita muutaman minuutin ajan sähkövatkaimella. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja sekoita taikinaan.

Voitele ja jauhota irtopohjavuoka, kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n 35 minuuttia.

Kumoa kakku, pidä vuoka kakun katteena. Anna jäähtyä.

Koristeluun:
200 g Philadelphia -juustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rlk limenmehua
0,5 tl kanelia

Sekoita ainekset yhteen. Leikkaa kakusta viipale ja aseta nokare maustettua juustoa kakun päälle.



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Sienisäilyke


Sain korillisen rouskuja alkusyksystä työkaveriltani. Säilöimme korissa olleet kangasrouskut perinteiseen tapaan etikkaliemeen. Olen nyt kypsytellyt tätä säilykettä jääkaapissa, ja hyvää siitä tuli. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää myös kangasrouskut ensi syksynä. Tämä lisäke sopii erityisen hyvin lihapatojen ja hirvenlihan kanssa.

 

Kangasrousku-pikkelsi


Puhdista sienet hyvin, leikkaa sienet isohkoiksi lohkoiksi ja jätä pienet kokonaiseksi. Laita sienet kulhoon ja päälle kylmää vettä. Anna sienten olla vedessä kunnes pääset ryöppäämään ne kaikki kerralla.

Laita runsaasti uutta vettä kattilaan. Ryöppää sieniä n 10 min. Kaada vesi pois, laita taas uusi vesi kattilaan ja toista ryöppäys.

Kuumenna lasipurkki uunissa. Laita ryöpätyt sienet purkkiin.

Liemi:
2,5 dl vettä
2,5 etikkaa
2 dl sokeria
20 kokonaista valkopippuria
20 kokonaista neilikkaa
5 laakerinlehteä
muutaman sentin pala tuoretta inkivääriä kuorittuna ja paloiteltuna.

Kuumenna liemen ainekset kattilassa ja anna kiehua 10 min. Kaada kuumana sienten päälle.




maanantai 10. marraskuuta 2014


Pitaleivät


Aiempien reseptien nyhtölihan voipi komeasti tarjota omatekemistä pitaleivistä. Pitat voi täyttää myös monennäköisillä muilla herkuilla, kebab-lihalla, falafelilla, hampurilaispihveillä tms.

Pitaleivät (8 kpl)


2,5 dl vettä
0,5 tl fenkolinsiemeniä
1 tl suolaa
1 tl sokeria
25 g hiivaa
5-6 dl durum-vehnäjauhoja
3 rkl oliiviöljyä

Kaada kulhoon kädenlämpöinen vesi. Lisää hiiva veteen ja sekoita niin, että hiiva liukenee. Murskaa fenkolinsiemenet morttelissa ja lisää muiden mausteiden kanssa veteen. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja öljy. Vatkaa taikinaa 5 minuuttia. Lisää loput jauhot, vaivaa taikina kimmoisaksi. Anna kohota peitettynä kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikina leivinpöydällä pötköksi ja leikkaa tasakokoisiksi paloiksi (8 kpl). Pyörittele pulliksi. Kauli pullat kevyesti littanoiksi leipäsiksi. Anna kohota leivinpaperilla uunipellin päällä 30 minuuttia.

Paista 275 asteessa 5-7 minuuttia. Halkaise ja täytä lämpiminä esim. nyhtölihalla.

Linkki pulled porkiin: http://makaroniajamacaroneja.blogspot.fi/2014/10/nyhtopossu-parhailla-lisukkeilla-oj-ja.html
Linkki pulled chickeniin:http://makaroniajamacaroneja.blogspot.fi/2014/11/nyhtolihaa-osa-2-pulled-pork-on.html


perjantai 7. marraskuuta 2014

Nyhtölihaa, osa 2


Pulled Pork on kuulemma jo "so last season", nyt pitääpi olla nyhtökanaa. Ja eihän se huonoa ole tämäkään. Taidanpa itse silti pikkaisen enempi pitää possuversiosta, siinä lihan rasva tuo oman mehukkuutensa ruokalajiin. Mutta tässä on oiva ratkaisu silloin, kun kylään tulee niitä, jotka eivät syö punaista lihaa ja mieli tekisi tarjota nyhtöpossua. Uuniin voi possun oheen pamauttaa pienemmän annoksen kanaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä! Nyhtöpossun lisäkkeet käyvät myös nyhtökanalle (linkki: http://makaroniajamacaroneja.blogspot.fi/2014/10/nyhtopossu-parhailla-lisukkeilla-oj-ja.html) mutta alhaalla yksi oma lisäkkeensä kanaversioon, joka tosin sekin sopii myös possulle.

Pulled Chicken


Nyhtökana

500 g broilerin fileitä

Maustekastike:
4 rkl fariinisokeria
3 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl punaviinietikkaa
2 cm pala tuoretta inkivääriä
2 valkospulinkynttä
1-2 tl sambal oelek

Sekoita maustekastikkeen ainekset. Siirrä fileet voideltuun uunivuokaa ja valuta kastike päälle. Peitä foliolla ja paista 150 asteessa parisen tuntia. Mikäli kastike uhkaa kuivua, lisää vähän vettä. Samalla valele fileitä liemellä.Kun liha on ylikypsää, revi liha lämpimänä säikeiksi. Lisää paistoliemi lihojen joukkoon ja sekoita. Kannattaa valmistaa nyhtöpossun reseptistä ainakin tuo BBQ-kastike tämän nyhtökanankin kanssa tarjottavaksi.

Fenkolitsatsiki

1 fenkoli
1 dl silputtua tilliä
puolikkaan sitruunan kuori
1 puristettu valkosipulinkynsi
3 dl kreikkalaista jugurttia
1 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria

Puolita fenkoli ja huuhtele. Poista kova kanta. Leikkaa mahdollisimman ohuiksi siivuiksi (esim raastinraudan sivuterällä). Lisää muut aineet. Jos mahdollista, anna kastikkeen levätä jääkaapissa tarjoiluun asti.




torstai 6. marraskuuta 2014

Halloween-leivokset


Tein lastenjuhliin aiemmin syksyllä pöllö-leivoksia.
Linkki reseptiin: http://makaroniajamacaroneja.blogspot.fi/2014/10/ei-pollompaa-talla-kotivinkin-hauskalla.html

Tällä samalla reseptillä saa aikaiseksi hauskoja halloween-leivoksia koristelua muokkaamalla.

Kiltit vampyyrit


Valmista pöllöleivosten reseptin mukaan pohja ja Philadephia-kaakaokuorrute.

Koristeluun tarvitaan lisäksi: 
marie-keksin tyylisiä keksejä (kuvan keksit on Lidlistä)
valkosuklaanappeja (Pirkka)
tummaa suklaata muutama ruutu
1 tl voita
valkoista kuorrutetta

Leikkaa kuorrutettu torttu paloiksi (mittaa koristeeksi tulevalla keksillä sopiva koko palalle). Aseta jokaisen palan pinnalle marie-keksi.

Sulata kattilassa muutamia suklaaruutuja ja pieni määrä voita. Levitä sula suklaa keksien pinnalle. Aseta valkosuklaapalat silmiksi ja suuksi. Kasta ohut tikku sulatettuun suklaaseen ja laita pieni pisara valkosuklaanapin keskelle pupilliksi.

Tee valkoisella kuorrutteella (käytin muffisien kuorruteeksi tekemäni kuorrutteen jämiä tähän) suu ja torahampaat. Ilman torahampaita leivoksien naamoilla on hauska yllättynyt ilme.

PS. Reseptiä voi oikaista käyttämällä valmiiksi suklaalla kuorrutettuja keksejä. Silloin valkosuklaanapit (tai miksei myös valkoiset karkit) täytyy kiinnittää esim. pienellä määrällä sulatettua suklaata.



keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Hurjaa halloweenia


Lasten kanssa oli hauska juhlia halloweenia! Olohuone koristeltiin teeman mukaisesti, ja ovet pidettiin suljettuna jotta jännitys säilyi. Päivän kuluessa valmistimme yhdessä tarjottavia, ja kun hämäriä laskeutui ohjelma alkoi. Yhdessä valmistetut tarjoilut maistuivat olohuonepiknikillä enemmän kuin hyvin ja kaikki yllätyksenä pidetyt koristelut herättivät lapsissa suurta innostusta.

Leikimme taskulamppupiilosta, niin että kaikki asunnon valot sammutettiin ja sitten piiloutujaa etsittiin taskulamppujen valossa. Sitten luettiin Mauri Kunnaksen Vampyyrivaari-kirjaa, katsottiin Lapanen kummitusta videolta ja leikittiin vielä muutamaa muutakin leikkiä. Hämärässä kaikki oli aivan huisin hauskaa. Pitäisi siis useamminkin pitää lastenjuhlat, vain omille lapsille.

Marenkitaikinasta pursottiin luita
Suklaamuffisien päälle tuli "haamu" kuorrutteesta, silminä suklaarusinat


Naama koostui porkkanasta, kurkusta, paprikasta ja persiljasta. Silminä pienet dippikipot, jossa sambal oelekilla kevyesti maustettua kreikkalaista jugurttia. Pupilleina oliivit.

Tekohampaat omenasta ja pienistä vaahtokarkeista. Kiinnitin hampaat ohuella kerroksella muffiensien kuorrutetta.

Oma suosikkini: oksentava pikkukurpitsa. Oksennuksena guacamolea (resepti täällä: http://makaroniajamacaroneja.blogspot.fi/2014/02/lempeat-kanatortillat-taikka.html ).

Muumionakit. Käärinliinat voitaikinasta leikattuja suikaleita. Nakit kypsennettiin uunissa. Silminä ketsuppitipat.Nakkien kanssa tarjottiin sammakonkutukastiketta (kurkkurelishiä) ja vampyyrinverta (ketsuppia).

Pikku padassa kastematokarkkeja

Pöllö-tuikkulyhty: Lasipurkin päälle on kietaistu kukkakaupasta tullutta "harsopaperia". Silminä joulun kukka-asetelmasta tullleet kuivatut sitruunaviipaleet. Nokka paperista leikattu.

Lasten vanhasta sideharsovaipasta tehty haamu. Päänä lasten keilapelin pallo.

Clipart-kuva, joka tulostettu ja liimattu pahville.