perjantai 26. kesäkuuta 2015

Punaista sametttia


Hauskaa miten ruoassakin voi olla trendejä - mutta en ole varma, menikö Red Velvet -kakku jo vai onko se vielä in? Ihana kakku, helppo tehdä - ja sopii kauniin punertavana jo värinsäkin puolesta moneen juhlaan: ainakin jouluun, halloweeniin, ystävänpäivään ja äitienpäivään. Ensi kerralla aion jättää väriaineen pois, luulenpa että ihan kaakaokakkunakin tämä olisi ihan loistava.

Red Velvet Cake


2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
0,75 dl perunajauhoja
1,5 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
ripaus (hienojakoista) suolaa
 2 dl piimää
0,75 dl rypsiöljyä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
nestemäistä punaista elintarvikeväriä

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan. Kaada joukkoon muut aineet, sekoita nopeasti tasaiseksi. Lisää sen verran punaista väriä, että saat kakkutaikinasta punaisen sävyistä.

Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa uunin alatasolla 40-50 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä 20 minuuttia vuoassa ennen kumoamista. Anna jäähtyä kokonaan.

Täyte:
100 g Valion sitruunavoita
400 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 dl tomusokeria

Koristeeksi:
valkosuklaata
coctail-kirsikoita tai karpaloita tms.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi notkeaksi. Lisää juusto ja tomusokeri, vatkaa tasaiseksi.

Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Levitä väliin ja päälle voi-juustosekoitusta. Koristele kakku haluamallasi tavalla.



torstai 25. kesäkuuta 2015

Ylelliset keksit


Todelliseen makeanhimoon oheiset rapean, makean herkulliset keksit!

Miljonäärin keksit


Pohja:
150 g voita
0,5 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet ja lisää taikinaan.Jos mahdollista, anna taikinan levätä hetki jääkaapissa kelmuun käärittynä.

Painele tai kauli taikina noin 25 * 30 cm levyksi. Pistele haarukalla. Paista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia ja jäähdytä.


Täyte:
3 dl kermaa
3 dl fariinisokeria
1 rkl voita

Sekoita kerma ja fariinisokeri kattilassa ja keitä hiljalleen noin 20 minuuttia. Kokeile hyytyykö tippa kinustkia kylmässä vesilasissa. Jos, kinuksi on valmista. Sekoita voi sekaan, levitä kuumana pohjan päälle. Anna jäähtyä.

Pinnalle:
150 g tummaa leivontasuklaata


Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä, levitä kinuskin päälle.





keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Buffettitarjottavaa


Päiväkodin kesäjuhlien puffettipöytään piti taas leipoa. Ajattelin, että teen jotain joka muistuttaa tuttua ja turvallista puffettitarjottavaa eli mokkapaloja - mutta olisi kuitenkin huimasti herkullisempaa. Nämä kahden suklaan palat täyttivät tarpeen erinomaisesti ja katosivat hetkessä pöydältä! Reseptistä tulee kokonainen uunipellillinen, eli määrät voi hyvin puolittaa pienempään uunivuokaan.
 

Kahden suklaan palat


 3 dl kananmunaa
3 dl sokeria
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 d maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatett, hieman jäähtynyt rasva.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Levitä leivinpaperille uunipellille.  Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Voikreemi:
150 g voita
1 tl vaniljasokeria
5 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Notkista huoneenlämpöinen voi sähkövatkaimella. Mausta vaniljasokerilla. Lisää tomusokeri vähitellen joukkoon. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Levitä jäähtyneen kakkulevyn pinnalle.

Pinnalle:
200 g leivontasuklaata
50 g valkosuklaata

Sulata suklaa miedolla lämmöllä. Levitä voikreemin päälle.

Sulata myös valkosuklaa. Laita valkosuklaa joko pursottimeen tai muovipussiin (tarkista ettei suklaa ole liian kuumaa!) ja raidoita piirakka. Vedä veitsellä marmorointikuviot valkosuklaaseen.






tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäinen marenkikääretorttu


Yhdistelmä marengin rapeutta ja tuorejuuston viileää raikkautta - ja lisäksi vielä mansikoita. Kesäisempää herkkua ei voi olla!

Mansikka-marenkikääretorttu


Pohja:
4 valkuaisita
2,5 dl sokeria
(vaniljatangon siemeniä)
1 tl viinietikkaa
1 tl Maizenaa
rypsiöljyä leivinpaperin voitelemiseen

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi samalla lisäten sokeria vähitellen sekaan. Kun vaahto on kovaa, lisää muut aineet ja vatkaa sekaisin.

Levitä uunipellille leivinpaperi. Öljyä paperi rypsiöljytilkalla reunoja myöden. Kaada taikina pellille ja levitä. Taikinaa ei tarvitse levittää ihan reunoihin asti, se leviää uunissa.

Paista 200 asteessa 5 minuuttia, laske sen jälkeen lämpötila 150 asteeseen ja paista vielä 10 minuuttia. Tarkkaile levyn paistumista, se saa ruskistua hieman mutta ei palaa eikä paistua kuivaksi. Anna levyn jäähtyä.

Täyte:
200 g Philadelphia-juustoa
0,5 dl tomusokeria
1 dl kuohukermaa vatkattuna + vaniljasokeria + vähän sokeria
mansikoita
(mintun lehtiä)

Irrota jäähtynyt marenkilevy ja käännä se puhtaalle leivinpaperille (kauniisti paistunut pinta alaspäin).

Sekoita notkistettu tuorejuusto ja tomusokeri. Levitä se marenkilevyn päälle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokereilla. Levitä juusto päälle. Siivuta mansikat, levitä nekin levylle. Kääri rullalle, jätä saumakohta alaspäin. Tarjoile heti.



maanantai 22. kesäkuuta 2015

Munkkitikut, churrot


Kun paistorasvaa kerran on olemassa, kannattaa sillä nyt ainakin kolmet jutut paistaa. Sitten kaadetaan rasva omaan muovipulloonsa takaisin, teipataan tiukasti kiinni ja laitetaan sekajätteisiin. Kokeilin huvin vuoksi espanjalaisia munkkimaisia tikkuja, churroja.  Nutellaan dipattuna churrot katosivat äkkiä lautaselta parempiin suihin.


 Churrot


5 dl vettä
4 rkl oliiviöljyä
4 rkl rypsiöljyä
400 g vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa

Paistamiseen:
rypsiöljyä

Päälle:
sokeria

Kiehauta vesi ja oliivi- sekä rypsiöljy. Lisää jauhot ja suola, sekoita tasaiseksi. Lisää munat yksitellen.

Kuumenna rypsiöljy paistamista varten kattilassa (pidä kansi varalla). Pursota taikinasta tankoja kuumaan öljyyn.

Nosta tangot valumaan talouspaperin päälle ja pyörittele ne lämpimänä sokerissa. Tarjoa Nutellan kanssa.