tiistai 23. heinäkuuta 2013

Lounassalaatti


Kesällä lihankulutuksen pitäisi laskea, kuumalla ilmalla ei kerta kaikkiaan tarvitse syödä yhtä raskaasti kuin talvella... Tilastoja en ole nähnyt - mutta kaupantiskejä katsellessa lihankulutus on ennätyksellistä näin keskikesällä. Mutta mitäpä jos kuitenkin söisi vähän kevyemmin? Edes lounaan? Olisi sitten syksynkoittaessa vähemmän makkaroiden aiheuttamia makkaroita vyötäröllä. Oheinen salaatti on omiaan kesälounaaksi, leivän tuodessa ruokaisuutta.

Tonnikala-panzanellasalaatti


1 prk öljyyn säilöttyä hyvälaatuista tonnikalaa
3 tomaattia
kurkkupala
punasipulia
5 viipaletta kuivahtanutta leipää
tuoretta basilikaa
oliiveja

Valuta tonnikalapurkista öljy. Leikkaa tomaatit ja kurkku kuutioiksi. Jos kurkku on katkera, poista siemenet ja kuori. Leikkaa punasipuli mahdollisimman pieneksi.  (Mikäli joku reagoi raakaan sipuliin, kokeile sipulin pikaista marinointia. Kaada sipulikuutioiden päälle tilkka etikkaa, öljyä ja suolaa. Pikku hetken päästä sipulit ovat jo hiukan "kypsyneitä".)

Paahda leipäviipaleet leivänpaahtimessa. Poista kuoret ja leikkaa sisus kuutioiksi.

Sekoita kasvikset, revityt basilikanlehdet, oliivit, tonnikala ja leipäpalat yhteen.

Kastike
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 puristettu valkosipulin kynsi
suolaa, rouhittua mustapippuria
4 rkl hienonnettua persiljaa

Sekoita kastikeainekset ja kaada salaatin päälle. Anna salaatia maustua tovi ennnen tarjoilua.





keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kevyt tomaattilisuke


Kesäinen lisuke parhaimmillaan, kevyt ja kaunis. Tällainen on ilo nostaa pöytään vieraiden saapuessa illastamaan luoksemme!

Mozzarellaa kylmässä tomaattikastikkeessa


300 g kypsiä tomaatteja
2 rkl valkoviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa
rouhittua mustapippuria
ripaus sokeria
1 ps pikku mozzarellapalloja
tuoretta basilikaa

Kalttaa tomaatit tai fileoi ne kuorettomiksi veitsellä. Poista siemenet.

Soseuta tomaatin liha sauvasekoittimella. Lisää etikka, öljy ja mausteet.

Laita tomaattisurvos tarjoiluastiaan, levitä päälle valutetut mozzarellat ja revi tuoreita basilikan lehtiä koristeeksi. Jauha vielä oikein hienojakoista mustapippurirouhetta päälle.


torstai 11. heinäkuuta 2013

Herkkua varhaisperunoista


Varhaisperuna on juuri tämän ajan herkkua, nautitaan siis niistä vielä kun voidaan! Oheisessa lisukkeessa uudet perunat yhdistetään tämän hetken trendikasvikseen, avokadoon.

Peruna-avokadosalaatti


1 kg varhaisperunoita
2 avokadoa
rucolaa
1 lime
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Harjaa uudet perunat puhtaiksi, keitä napakan kypsiksi (n 15 minuuttia).

Kuori ja paloittele avokadot (tarkista, että käytät kypsiä avokadoja. Hedelmän tulee antaa vähän periksi päästä painettaessa. Kivikovasta avokadosta ei kannata tehdä mitään.)

Purista limen mehu.

Puolita keitetyt perunat, lisää avokadot ja limen mehu. Lisää oliiviöljyä sen verran, että kasviksilla on vähän kastiketta. Lisää suolaa ja pippuria. Tarkista, että maku on kohdallaan. Juuri ennen tarjoilua lisää reilusti rucolan lehtiä.


Kesäkurpitsaa grillille


Kyllä, grillaaminen on kesällä kivaa. Makkara vain on kyllästyttävää pidemmän päälle. Grillatut kesäkurpitsat ovat keveitä ja ihastuttavia, niin alkuruokana kuin lisukkeenakin. Sopii myös seisovan pöydän tarjoiluun.

Grillatut kesäkurpitsat


1 - 2 kesäkurpitsaa
puristettu valkosipulin kynsi
suolaa
mustapippuria rouhittuna
oliivöljyä

Huuhtele kesäkurpitsa ja poista kanta. Leikkaa pituussuunnassa ohuiksi viipaleiksi. Mausta viipaleet suolalla, pippurilla ja valkosipulilla. Kaada päälle loraus oliiviöljyä ja anna maustua tovi.

Grillaa (tai paista pannulla) kesäkurpitsaviipaleet molemmin puolin kauniin värisiksi. Kesäkurpitsan tulisi muuttua sen verran pehmeäksi, että sen saa rullattua löyhäksi rullaksi.

Kastike
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl sitruunamehua
suolaa
2 tl ruokokidesokeria
mustapippuria rouhittuna
1 tl kuivattua minttua

Sekoita kastikkeen aineksi. Kaada kesäkurpitsarullille ja anna maustua hetkinen.

Annoksen päälle voi paahtaa halutessaan pinjansiemeniä. Ovat koristeellisia ja tietysti myös hyvän makuisia.





keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Grillattu (!) graavilohi


Graavilohta grillattuna? Kyllä. Koska lohi on kypsennetty graavaamalla, tarvitsee se vain nopean paiston. Sisältä lohi on mehevä, ulkopinta saa makoisan paistopinnan. Herkullista. Herkullisuus vain kasvaa, kun lohen kylkeen sekoittaa nopean kastikkeen, joka vie kielen mennessään. Suosittelen!

Grillattu graavilohi ja hovimestarinkastike


Noin 700 g lohta
1,5 rkl merisuolaa
1 tl sokeria
0,5 tl kokonaisia valkopippureita
tilliä

Pane lohi leikkuulaudalle nahka alaspäin. Poista ruodot. Ripottele tasaisesti suola, sokeria ja murskatut valkopippurit. Leikkaa file kahtia, nosta päällekäin lihapuoli vastakkain. Peitä kala kelmulla ja laita jääkaappiin. Anna suolaantua vuorokauden ajan.

Kuumenna valurautapannu kuumaksi. Poista irtoavat mausteet kalan pinnalta. Pane lohi pannulle nahkapuoli alaspäin ja paista hetki. Pannu ei kaipaa rasvaa. Käännä kala ja paista lihapuoli alaspäin noin minuutin ajan. Paista toinen kalapala samoin. Anna jäähtyä. Koristele tillillä ennen tarjoilua.

Kastike
1 dl sinappia
2 rkl sokeria
2 rkl valkoviinietikkaa
0,25 tl suolaa
mustapippuria hienona rouheena
2 dl rypsiölyjä
1 dl tilliä hienonnettuna

Sekoita sinappi, sokeri, etikka, suola ja pippuri kulhossa. Sekoita kunnes sokeri on liuennut. Valuta öljy ohuena nauhana joukkoon, sekoita koko ajan. Lisää tilli.

Sivuun uudet perunat - ja avot, yksinkertainen, kesäinen vierasruoka on pöydässä!